Lomaileva yrittäjä, oksymoroni?

Kesälomat alkavat tässä vaiheessa olla jo niin sanotusti lusittu ja arki palannut kuvioihin. Lomailu – varsinkin kesällä ilmojen helliessä – on eittämättä ihmiselon parasta aikaa: rentoutumista harrastusten parissa, myöhäisiä aamuja ja pitkälle venyviä kesäiltoja, maakuntamatkoja eri puolille Suomea tai kirjojen lukemista laiturinnokassa. Miten kukanenkin lomansa haluaakaan viettää.

Palkolliselle lomat, olivat ne sitten talvella tai kesällä, ovat selkeää pässinlihaa. Vuosilomalakiin perustuva työntekijän oikeus. Ja mikäs se on lomalla köllötellessä, kun tilille napsahtaa vielä lomaraha. Ai että! Mutta joku tämänkin lystinpidon maksaa. Se joku on yrittäjä, joka työllistää ja mahdollistaa työntekijöidensä lomailut.

Kävin taannoin keskustelua erään henkilön kanssa yrittäjyydestä, ja hän totesi, kuinka oli – vielä armon vuonna 2025 – törmännyt hyvin vääristyneeseen ajatukseen yrittämisestä. Se meni joltisestikin näin: helppoahan se on yrittäjänä, kun voi herätä milloin tahansa ja lomailla, kun huvittaa. Kuultuani tällaisen ajatusten Tonavan virtaavan jonkun äänioikeuden omaavan ja oikeustoimikelpoisen henkilön päässä, mietin, missä kohtaa olemme yhteiskuntana tehneet näin suuren virheen, kun yrittäminen trivialisoidaan tälle tasolle? Jos yrittäminen olisi edellä kuvatun kaltaista, eivätkö kaikki, ihan jokainen aikuinen olisi yrittäjä?

Totta kai yrittäjyyteen liittyy tiettyjä vapauksia, joista ei palkansaajana pääse nauttimaan, mutta pakkohan sen kivireen vetämistä on kompensoida jotenkin. Mitä tulee tuohon tokaisuun, ovatko noin ajattelevat ihmiset koskaan miettineet sitä, että pienyrittäjä, joka työllistää vaikkapa muutaman työntekijän, on hyvin useasti paikalla ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä. Kun työntekijät viettävät vuosilomaansa, kuka muukaan puotipuksuna häärää kuin yrittäjä itse?

Milloin yrittäjä itse lomailee? Yksinkertaista: kun se on ajallisesti ja rahallisesti mahdollista. Sääli vain, että lukuisissa ja taas lukuisissa tapauksissa yrittäjän lomailu typistyy joko puolivillaiseksi pitkäksi viikonlopuksi tai akkujen lataaminen keskeytyy taas jonkin tulipalon sammuttamiseen. Koeta siinä sitten rentoutua ja päästä zen-tilaan, jotta arki olisi taas kevyempää. Mutta yksi suurimpia syitä yrittäjien lomailun vähäisyyteen ja/tai lyhyyteen löytynee kuitenkin sieltä lompakon pohjalta. Harvalla pienyrittäjällä jää itselle taloudellista mahdollisuutta ottaa vapaata ja reissata laiturinnokkaan kuvaamaan varpaitaan sosiaaliseen mediaan. Tähän ei vaikuta pelkästään se, että yrittäjän kantaessa taloudellisen vastuun yrityksensä työntekijöiden lomailusta ja ylipäätään yrityksen elossapysymisestä, kuluttajahintojen noustessa kuukauden “ellunkanailu” on monelle yrittäjälle mahdoton yhtälö.

Sanotaan, että työnantajat yrittävät puristaa työntekijöistään irti kaiken mahdollisen ja mahdottoman, mutta kuka koskaan, muu kuin toinen yrittäjä, tulee ajatelleeksi yrittäjien henkistä hyvinvointia ja jaksamista, joka syntyy nollaamisen avulla? Eri asia tietysti on, osaako tai pystyykö yrittäjä koskaan resetoimaan päätään tehdasasetuksiin. Tätä kirjoittaessani makaan sairaalapedillä sairastuttuani munuaisaltaan tulehdukseen ja verenmyrkytykseen. Totta kai yrittäjänä ajattelin, että työhommat, puhelut tai parit tekstit, sujuvat samalla simppelisti tässä maatessani, koska kuitenkin ne asiat pitää hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Järkikin sanoo, ettei tällaisessa ole mitään mieltä, mutta joskus (aika useasti) yrittäjyydessä ei olekaan kyse järkevyydestä, vaan siitä, että asiat hoidetaan sovitusti ja ajallaan. Sen jälkeen mietitään muita asioita, kuten esimerkiksi lomailua.

“Yrittäjän kantaessa taloudellisen vastuun yrityksensä työntekijöiden lomailusta ja ylipäätään yrityksen elossapysymisestä, kuluttajahintojen noustessa kuukauden “ellunkanailu” on monelle yrittäjälle mahdoton yhtälö.”

Pastori