Alisuorittaminen on myrkkyä työyhteisölle ja työnantajalle
En ole koskaan ollut mikään suuri joukkueurheilun ystävä. En urheilua seuraavana penkkiurheilijana, mutta vielä vähemmän erilaisia urheilulajeja harrastaneena. Toki tietyissä joukkuelajeissa on omanlaisensa viehätyksensä, kuten esimerkiksi jääkiekossa, mutta minulle yksilölajit ovat se juttu. Oli kyse sitten yleisurheilusta, kamppailu-urheilusta tai vaikkapa talvilajeista.
Englanniksi on olemassa sanonta ”there’s no I in team”, joka alleviivaa joukkueurheilun ydintä, yhdessä tekemistä ja eteenpäin menemistä tiiminä. Täydellisessä maailmassa sooloilulle ei tässä kontekstissa ole sijaa. Niin hienolta kuin ajatus kuulostaakin, totuus on kuitenkin toinen. Jokaisessa tiimissä, oli kyse sitten urheilusta tai työelämästä, ovat aina ne pari tähteä, jotka nousevat ylitse muiden. Starat, jotka nakuttelevat pisteitä ja tekevät tulosta muiden mahdollistaessa näiden tähtien kimalluksen.
Samaan aikaan, kun puhumme tiimipelaamisesta ja kaikkien yhtäläisestä panoksesta, puhumme myös siitä, kuinka ketju on tasan niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Tästä pääsemme siihen, miksen ole koskaan innostunut joukkueurheilusta. Toisin kuin yksilölajeissa, joissa jokainen joutuu yksin kilpailemaan toisia vastaan, joukkuelajeissa huonompitasoinen tai jopa alisuoriutuja pystyy piiloutumaan muiden tekemien suoritusten taakse. Tietenkään sellainen ei koskaan voi jatkua loputtomasti, sillä on väistämätöntä, etteivätkö alisuoriutujat karsiudu vaihtopenkin kautta ulos tiimistä. Näin työelämässäkin. Joukkueurheilun ja työelämän toimintamalleissa on runsaasti samankaltaisuuksia, ja siksi molemmat edellä mainitut sanonnat pätevät niin urheilussa kuin työelämässäkin.
9. toukokuuta Helsingin Sanomissa uutisoitiin, kuinka hallitus kaavailee lakimuutosta, jonka mukaan työntekijän alisuoriutuminen olisi mahdollinen irtisanomisperuste. Pari viikkoa uutisen jälkeen (21.5.) HS julkaisi lukijan mielipiteen, jossa kysyttiin aiheellinen kysymys: miten alisuoriutuminen määritellään?
Trivialisoimatta alisuorittamista, se on mielestäni helppo määritellä. Jokaisella tiimillä on tavoitteensa, joihin ne haluavat pyrkiä ja yltää. Tiimin saavuttamat tavoitteet riippuvat jokaiselle yksilölle asetettujen tavoitteiden täyttämisestä. Jos yksilö jää jatkuvasti hänelle asetetuista tavoitteista eikä hän tuo yhteisöön lisäarvoa, hänestä tulee taakka työnantajalle ja ketjun heikoin lenkki. Toki pitää muistaa, ettei kaikki aina mene kuin elokuvissa, joten inhimillisen epäonnistumisen marginaali tulee pitää mielessä. Jokainen meistä kokee hyviä ja huonoja aikoja, mutta kuinka pitkään yrittäjän pitää katsoa työntekijän alisuoriutumista?
Yrittäjän näkökulmasta alisuoriutumisen käyttäminen irtisanomisen perusteena ei kuulosta millään tavalla tuulesta temmatulta. Yrittäjä kuitenkin kantaa taloudellisen riskin yrityksensä mahdollisesta mahalaskusta, jolloin on perusteltua, että hänellä on myös tämän kaltaisissa tapauksissa mahdollisuus terminoida tuottamaton työsuhde. Kyllä, yrittämiseen kuuluvat omat riskinsä, mutta riskien hallinta on myös osa yrittäjyyttä. Yhdelläkään yrittäjällä ei ole velvollisuutta pitää palkkalistoillaan työntekijää, joka ei omalla panoksellaan paranna yrityksen mahdollisuuksia menestyä.
Jäin muutenkin miettimään alisuoriutumista. Retoriikka aiheesta puhuttaessa on hyvin työntekijäkeskeistä. Ehkä siksi, että työntekijöillä on – tiettyyn pisteeseen saakka – mahdollisuus alisuoriutua. Yrittäjällä, varsinkaan yksinyrittäjällä, ei moiseen luksukseen ole varaa. Peli on raakaa Ranualla. Jokainen, joka on toiminut yrittäjänä, tietää tämän. Siksi kaipaisin enemmän puheenvuoroja pienyrittäjiltä, jotta heidänkin äänensä tulee kuulluksi. Koska ilman yrittäjiä, näitä pisteitä nakuttelevia joukkueen tähtipelaajia, moni vilttiketjun alisuoriutuja olisi tälläkin hetkellä ilman työpaikkaa.
Työntekijöillä on – tiettyyn pisteeseen saakka – mahdollisuus alisuoriutua. Yrittäjällä, varsinkaan yksinyrittäjällä, ei moiseen luksukseen ole varaa.
Pastori