Miksi tökkii, Suomi?
Vuosi 2025 vetelee viimeisiään. Moni, niin palkansaaja kuin yrittäjäkin, huokaisee helpotuksesta ja toivoo ensi vuodesta tulevan mennyttä paremman. Käykö niin, vaikea sanoa. Lukemien valossa tulevaisuus näyttää huonolta. Tammi-marraskuussa 2025 konkurssiin asetettiin 3034 yritystä, mikä oli enemmän kuin koko edellisvuotena yhteensä. Talouden kurimus jatkuu Suomessa synkkänä, eikä valoa tunnelin päässä ole näkyvissä.
Luvut ovat yhtä synkkiä kuin marraskuinen sää Helsingissä. Taloustieteilijät ja poliitikot yksi toisensa jälkeen kertovat, mikä olisi lääke siihen, että Suomi saataisiin kammettua taas plussan puolelle. Budjetin alijäämäluvut ovat karmeaa katsottavaa, mutta konsensusta siihen, miten laivan kurssi saataisiin reivattua oikeaan suuntaan ei tunnu löytyvän. Yksi taho haluaa kiristää verotusta entisestään, kun taas toisen tahon mukaan meidät verotetaan jo muutenkin kuoliaaksi, eikä maailman korkeimpiin lukeutuva verotus ole houkuttelevaa yrityksille tai yksityisille.
Suomi mataa. Talouskasvu on pysähtynyt tykkänään, tai tuoreimpien ennusteiden mukaan on painumassa jopa pakkasen puolelle. Miten olemmekaan päätyneet tällaiseen tilanteeseen? Olisi helppoa selittää tapahtunutta maailmanpoliittisella tilanteella, mutta samaan aikaan esimerkiksi länsinaapurissamme porskutetaan eteenpäin. Voin toki olla väärässä, mutta käsittääkseni sama tilanne käsittääkseni – oli sitten kyse koronasta, Venäjästä tai Trumpista – koskettaa koko Eurooppaa. Selkeästi toisten valtioiden yhteiskunnallinen resilienssi on ollut lähtökohtaisesti parempi kuin meidän härmäläisten.
Suomella meni taloudellisesti hyvin Nokia-huuman vuosina, kun rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Nokia oli yksisarvinen, jollaista Suomeen ei sittemmin ole osunut. Eikä oikeastaan ennen sitäkään. Yhteiskuntana olemme jääneet kiinni noihin lihaviin vuosiin elätellen edelleenkin haaveita ”uudesta Nokiasta”, ja tällä tarkoitan sitä, että jumitamme henkisesti noissa vuosissa pääsemättä eteenpäin. Nokian mahalasku kilpailijoiden huristaessa ohi oli kova kolaus kansalliselle ylpeydellemme. Varsinkin, kun syyt romahdukseen löytynevät osaltaan yhtiön johdosta ja sen tekemistä ratkaisuista, jotka jälkijättöisesti tulkittuna johtuivat tuudittautumisesta vääränlaiseen ylpeyteen.
Kuten todettua, Nokia oli yksisarvinen, jollaista elättelemme edelleenkin tulevan eteemme. Milloin sellaista toivotaan löytyvän alustataloudesta, milloin jäänmurtajatilauksista tai pelimaailmasta. Pirstaloituneessa maailmassa, jossa yhtenäiskulttuuria ei juurikaan enää ole, sellaisen syntyminen on hyvin, hyvin epätodennäköistä. Eikä tilannetta paranna se, että maailman verotetuin maa ei ole houkutteleva vaihtoehto, ei kotimaisille tekijöille saatikka ulkomaisille sijoittajille. Isot, rahakkaammat markkinat ovat jossain aivan muualla kuin Suomessa. Ja aivovuoto Suomesta muualle on kiistämätön fakta.
On aiheellista kysyä, mikä on johtanut Suomen ja meidät suomalaiset tähän tilanteeseen. Missä on juurisyy? Olisi hyvin helppoa nostaa syyksi globaali tilanne, inflaatio tai mikä tahansa muu tarjolla olevista selityksistä, mutta olisiko syy kuitenkin meissä ja luomassamme kankean byrokraattisessa yhteiskunnassa sekä valitsemissamme päättäjissä? Totta kai kaikki on osiensa summaa, mutta useimmiten syy löytyy käsipeilistä. Jos yhteiskuntana haluamme kehittyä ja pois tarkkailuluokalta, meidän pitää koettaa jotain radikaalia. Jotain, mitä Suomi ei ole aiemmin tehnyt. Koska nykyinen linja ei selkeästi ota toimiakseen.
“Vuosi 2025 vetelee viimeisiään. Moni, niin palkansaaja kuin yrittäjäkin, huokaisee helpotuksesta ja toivoo ensi vuodesta tulevan mennyttä paremman. Käykö niin, vaikea sanoa.
Pastori